Koira on luonnostaan sekaravinnon syöjä, aivan kuten ihminenkin. Monet ihmisen ruoat maistuvat myös koirille, mutta ruokavalio on kuitenkin koiran hyvinvoinnin perusta ja siihen on tietyin osin panostettava, jotta koira saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, eikä toisaalta saa ihmisen ruuista niitä aineita, jotka sille ovat haitallisia. Vaikka ihminen ja koira ovat molemmat sekasyöjiä, on koiraeläinten ruoansulatus sopeutunut paremmin lihansyöntiin kuin ihmisen. Koira toki pärjää myös kasvisruokavaliolla, mutta silloin on mietittävä todella tarkkaan ruokia, joita koiralleen antaa, sillä niiden on mahdollistettava täydellinen ravinteiden saanti.
Tasapainoinen ravinto koiralle
Koiran ruokkimisessa tulee ottaa huomioon myös koiran tapa syödä. Luonnossa koiraeläimet pureskelevat ruokaa vain tarpeen mukaan ja nielevät ne isoina paloina (toisin kuin esimerkiksi märehtijät). Siksi monet koiralle annettavista ruoka-aineista on hyvä hienontaa mahdollisimman pieneksi, sillä sitä kautta koira saa ravintoaineet tehokkaasti käyttöön.
Koiran elimistö käyttää jonkin verran hiilihydraatteja, mutta rasvan tulisi kuitenkin olla pääsääntöinen energian lähde. Energian tarve taas riippuu koiran iästä, rodusta ja aktiivisuudesta. Paljon liikkuvat koirat tarvitsevat luonnollisesti enemmän energiaa. Jotkut rodut myös lihovat helpommin kuin toiset. Proteiinia koira tarvitsee runsaasti ja erityisesti pentuna se käyttää sitä paljon kasvamiseen.
Vaaranpaikat koiran ruokinnassa
Monet koirat ovat melko persoja ruoalle ja siksi ne ovat taipuvaisia lihomaan. Lihominen rasittaa koiran elimistöä monin tavoin ja sitä kannattaakin ennaltaehkäistä ajoissa. Jos koiran paino alkaa nousta, kannattaa rasvan määrää vähentää ruokavaliossa. Koirat pitävät myös makeasta, kuten monet ihmisetkin, mutta sokeri ei ole niille hyväksi. Myös suklaa on koirille vaarallista, sillä niiden elimistö ei kykene käsittelemään kaakaon sisältämää teobromiinia.
Muita haitallisia aineita ovat esimerkiksi rusinat ja avokado. Erityisen haitallisia ovat ksylitoli ja sipuli. Kyslitolia on monissa makeisissa, eikä koiran elimistö pysty sitä käsittelemään. Se voi pahimmassa tapauksessa johtaa koiran hypoglykemiaan, jossa koiran verensokeri romahtaa, seuraa tajuttomuus ja vakavissa tapauksissa jopa kuolema. Myös sipuli voi aiheuttaa hengenvaarallisen anemian koiralle. Oireet tulevat yleensä parin päivän viiveellä, joten epäiltäessä koiran sairautta on hyvä miettiä myös ruokia muutaman päivän ajalta.