Hamstereiden hoito ja ruokinta

Hamsterit ovat pieniä jyrsijöitä, joihin kuuluu useita eri alalajeja. Suosittuimmat lemmikkihamsterit ovat syyrianhamsteri ja kääpiöhamsteri. Kääpiöhamstereita on neljä eri alalajia, joista kolme on venäjänkääpiöhamstereita ja yksi kiinankääpiöhamsteri. Pienet jyrsijät ovat melko suosittuja lemmikkejä erityisesti lapsille.

Lemmikki tuo mukanaan suuren vastuun!

Lemmikin pitämiseen liittyy kuitenkin aina vastuuta ja hamsterin hankinta tulisi aina loppujen lopuksi olla täysi-ikäisen tai lapsen huoltajan harkittu päätös. Lemmikkeinä hamsterit ovat kuitenkin vähemmän päänvaivaa aiheuttavia kuin monet muut kotona asustavat eläimet. Niiden hoito on melko yksinkertaista, eivätkä hamsterit vaadi samalla tavalla seuraa kuin vaikkapa koirat. Säännöllistä huolenpitoa ne kuitenkin vaativat, eikä hamsterikaan ole missään nimessä passiivinen tai tylsä lemmikki, vaan sen kanssa on mahdollista myös puuhastella tai seurailla sen touhuja omassa häkissään tai terraariossaan.

Hoito

Hamsteri on yöeläin ja se on usein aktiivisimmillaan pimeän aikaan ja erityisesti aamuyöstä. Tästä syystä hamsterille ei kannata sen asumuksille laittaa liikaa meteliä pitävää puuhaa yöksi, sillä herääminen kolinaan tai rapisteluun on taattu, kun hamsteri pääsee yöllä vauhtiin. Vaihtoehtoisesti kannattaa nukkua korvatulppien kanssa.

Osa hamstereista on erakoita ja haluaa elää yksin. Toisen hamsterin tuominen alueelle, jonka yksi on jo merkannut reviirikseen ei pääty hyvin. Toisaalta osa hamstereista, kuten venäjänkääpiöhamsterin Campbelli-alalaji on nimenomaan laumaeläin ja haluaa elää mieluummin pienissä yhdyskunnissa, mutta tarvitsee vähintään yhden kaverin. Monet hamsterilajit kesyyntyvät helposti lemmikeiksi, mutta ne ovat kuitenkin melko tarkkoja reviiristään, joten kannattaa varoa sormien tunkemista häkin raosta. Hamsterit elävät noin 1,5-2 vuotta, mutta yksilöllistä vaihtelua esiintyy jonkin verran.

Mitä hamsteri syö?

Hamsterit ovat sekasyöjiä, eli niiden luonnolliseen ruokavalioon kuuluu sekä kasviksia, että lihaa. Eläintuotteita tulee antaa kuitenkin melko vähän. Kaupoista on saatavilla monia hamstereiden ruokintaan soveltuvia valmiita seoksia, mutta niitä on myös mahdollista tehdä itse. Hamstereiden herkkua ovat erityisesti pienet hyönteiset, kuten jauhomadot. Ne ovatkin hyvin ravinnepitoisia ja senkin vuoksi erittäin hyvä lisä hamsterin ruokavalioon. Hamsteri elää luonnostaan kuivilla alueilla ja se juo melko vähän. Raikasta ja mielellään huoneenlämpöistä vettä on kuitenkin aina oltava saatavilla tarpeen vaatiessa.